Parolan toiset pikkupelit

Pitkän kirjan ylistäjien tapaan lähdettiin romaanilinjalle, joten teksti on tarinamuodosta johtuen pitkä. Prepare, the wall of text is coming!

Videomatskua tuli otettua niukasti tästä tapahtumasta, joten kompensoidaan tekstillä. Tämä on uskoaksemme kohtuullisen hyvää materiaalia uusien ja hieman epävarmojenkin larppaajien mukaan houkuttelemiseen, joten siihen tarkoitukseen toivomme sitä myös käytettävän kenen tahansa toimesta. Ei ainakaan pitäisi jäädä epäselväksi, että airsoft-larpatessa tekemistä kyllä on, jos siihen on itsellä vain halua panostaa. Koko siviiliporukalle iso käsi hyvästä panostuksesta!

Lukijalle ja kanssapelaajille huomio: Seuraavat tapahtumat ovat kirjoitettu useamman henkilön toimesta ja useamman henkilön muistikuvien mukaan, eli jos paikalla olleet huomaavat pieniä seikkavirheitä niin kuuluu asiaan. Kokonaisuudessaan tämä on kuitenkin niin tarkka kuin ryhmämme pelaajat muistavat ne.


TSTOS 17 - Ilveskallion Ritarikunnan Tarina

Tiirikylän Seurakunta oli Ilveskallion Ritarikunnan peiteorganisaatio, kuten moni varmasti olettikin. Ritarikunta oli Uudenmaan ja viattomien siviilien edun puolesta toimiva fanaattinen järjestö, johon kuuluivat seurakuntapastori Tero Ristinen, apupappi Juuso Karhu, haudankaivaja Antero Puuronen ja kesätyöntekijä ruohonleikkaaja Torsti.

Ristinen, Karhu ja Puuronen olivat henkilögalleriansa perusteella olleet Pirkanmaan joukoissa osallisina tankkihallien edessä tapahtuneeseen siviilien joukkoteurastuksessa ja tästä traumatisoituneena siirtyneet vanhoihin siviiliammatteihinsa tarkoituksena auttaa kärsivää siviiliväestöä ja rangaistakseen väärintekijöitä.

Kesätyöntekijä ruohonleikkaaja Torsti olikin sitten ihan vaan kesätyösetelillä palkattu työtön ilman suurempaa historiikkia.


PERJANTAI

Seurakunta perustettiin Tiirikylään perjantaina Budjettipolku 4:n rakennukseen, joka oli sopivasti lähellä metsää ja lähimpänä Pirkanmaan tukikohtaa. Tämän jälkeen seurasivat alkubriiffit.

Ennen uuden neuvoston vaalipaneelia järjestimme Rippileirin kylän skootteripojille Masalle ja ystävälleen Kaleville (huumeaddikti ja aina rahan tarpeessa). Rippileirin keskustelu ei antanut viitteitä, että pojista olisi ollut varsinaisesti liittymään Ritarikuntaan, mutta heidän myöhempi oma-aloitteisuutensa johtikin siihen, että saatoimme toimia paljon odotettua tehokkaammin. Rippileirillä muodostettu ystävyys tuotti hedelmää. He arvelivat oikein, että Seurakunta oli enemmän kiinnostunut Uudenmaan edusta ja näkivät mahdollisuuden ansaita.

Perjantai-ilta oli jännittävä, sillä kylän asehullu sekopää “lierihattu” Azamat Tovarkovski tuli Seurakuntaan revolvereineen uhkailemaan pastori Rististä, jotta tämä luopuisi vaalien ehdokkuudesta. Ristinen luuli jo aikansa koittaneen näin pian, mutta nokkela apupappi Karhu ennakoi tilanteen ja vetikin oman pistoolinsa esille taskustaan vastineeksi, joten tilanne kuivui verettömästi kasaan ja pastori säilyikin vielä hengissä. Tästä alhaisesta tempusta Tovarkovski sai päällensä hitaasti laskeutuvan hirttosilmukan seurakunnan toimesta.

Tapauksen jälkeen paikalla olleet Seurakunnan jäsenet lähtivät tekemään rikosilmoituksen poliisille tapahtumasta ja antamaan omat silminnäkijä kertomuksensa asioiden kulusta. Liekkö Tiirinkylän poliisivoimat olleet niin suuren urakan edessä jatkuvien veritekojen keskellä, että koko ilmoituksen käsittely katosi todennäköisesti poliisien privaattiin bittitaivaaseen eikä siitä kuultu enää ikinä mitään.

Painostusyrityksen vuoksi Tovarkovski oli useaan otteeseen Karhun kiväärin sekä pistoolin tähtäimessä pitkin viikonloppua ja sekä muutamia kertoja yön hämärissä käskyä vaille puukotettuna, mutta armosta säästyi, sillä hänestä olisi voinut olla vielä hyötyä. Hämminkiin ei ollut vielä oikein varaakaan, kun Ritarikunta halusi laskelmoidusti nähdä kaikkien kortit ennen suoraa toimintaa. Välillä oli silti vaikeaa tietää kuka tämä lierihattu oikeasti oli, sillä hänet murhattiin ensin (muiden kuin Ritarikunnan toimesta!), mutta se muutettiinkin myöhemmin säännöistä johtuen tainnutukseksi, eli hän selvisikin elossa.


LAUANTAI

Lauantai aamun hämärissä pieni Uudenmaan tiedusteluryhmä saapui Seurakunnan tiloihin lepopaikkaa hakemaan ja heidät otettiin avosylin vastaan. Kahvittelun lomassa Ritarikunta sai kuulla, että tiedustelijat olivat tehneet edellisenä iltana hyökkäyksen Pirkanmaan komentotelttaan ja että koko vihollisen leirin takalaita oli täysin vartioimaton. Tämä tärkeä informaatio leirin surkeasta turvallisuustilanteesta antoi Ritarikunnalle idean tulevaan kranaatti-iskuun.

Lepotauon ja kahvittelun jälkeen tilattiin Ubermannin taksikyyti viemään tiedusteluryhmä heidän omaan tukikohtaansa - Seurakunnan piikkiin tietysti. Silminnähden aidosti uupuneet miehet olivat hyvin kiitollisia tarjotusta avusta ja tämä näkyi myös myöhemmissä yhteyksissä Uudenmaan joukkojen kanssa. Uudenmaan joukot tulivat tietämään, että Seurakunta tarjoaa aina apua, jos joku heidän puoleltaan sellaista tarvitsisi.

Kun tiedusteluryhmää kuljettaneesta taksista ei ollut enää muuta nähtävillä kuin ilmassa pöllyävä hiekkapöly, Ritarikunnan jäsenet siirtyivät nopeasti valmistelemaan iskua Pirkanmaan tukikohtaan ja katosivat siviilien huomaamatta metsän siimeksiin täydessä taisteluvarustuksessa. Ritarikunnan iskuryhmän lähestyessä metsässä Pirkanmaan leiriä, pelinjohto pirautti Ristisen puhelimeen ja pyysi pastoria piilottamaan osan koodista saarnaan, joka hänen tulisi kirjoittaa ja saarnata kaikille halukkaille kuulijoille. Pastori otti tehtävän ilolla vastaan.

Pirkanmaan tukikohtaan saavuttuaan olivat poliisi, pormestari ja lääkärikin sattumalta paikalla. Varoitus Pirkanmaan kanssa vehkeilystä oli enemmän kuin sovelias idea, mutta kaikki kolme yhtäaikaisesti heitettyä kranaattia menivätkin ritareilta ohi ja kaikki kohteet selvisivät lääkäri Menkelän hinnat tuntien edullisesti vain säikähdyksellä. Pommi-iskua luultiin harmillisesti Uudenmaan toteuttamaksi, sillä iskulause “Deus Vult!” taisi unohtua kaikilta ritareilta toiminnan tuoksinassa.

Kun kranaatti-isku oli ohi ja paluumatkan päätteeksi Seurakunnan talolla näytti olevan outoa liikehdintää, pastori Ristinen riisui taisteluvarusteensa metsään piiloon ja hiippaili kylän WC:n kautta baari Blue Oysteriin hankkimaan inspiraatiota saarnaansa. Muu Ritarikunta seurasi sillä välin kivääriensä kiikareiden läpi Seurakunnan rakennuksen takana tapahtuvaa hämärätoimintaa ja oli valmiina ampumaan jokaisen asianomaisen siviilin jos heidät olisi huomattu, mutta vaikka siviilit tuijottelivat useita kertoja suoraan kohti Ritarikunnan taistelijoita, ei heitä kuitenkaan huomattu. Lopulta hämäräbisnes loppui ja Ritarikunnan taistelijat pääsivät palaamaan Seurakuntaan.

Melkein heti kun taisteluvarustus oli riisuttu ja henkilökunnan ulkoinen habitus muistutti normaalia Seurakunnan linjaa, kylän poliisi ilmestyi paikanpäälle Rististä etsimään. Apupappi Karhu kertoi pastorin vain olevan baarissa missä hän silloin jo olikin - mitään epäilyttävää ei ollut siis nähtävästi tekeillä, vaikka Seurakunta olikin tyhjentynyt pariksi tunniksi. Kännipäissään kotimatkalla Seurakuntaan, Ristinen kehuskeli tuoreen lauantaisaarnansa tuottaman pontikan laatua äänekkäästi, mutta ketään kyläläistä ei näyttänyt kiinnostavan itse saarnan informaatio, johon Pelijohdon koodi oli piilotettu.

Hetken levättyään Ritarikunta lähti luomaan yhteyden Uudenmaan tukikohtaan kätevästi Ubermanilla ja kun taksi lopulta tuli noutamaan Seurakunnan jäseniä, saatiin kuulla, että Uudenmaan puolelta oli tullut Ubermannille pyyntö kuljettaa Seurakunta heidän tukikohtaansa ja Uudenmaan hoitaisi kyydin maksupuolen. Ajoitukset osuivat nappiin taas.

Itse tukikohdassa käytiin pitkä keskustelu kaikesta informaatiosta, jota Ritarikunta oli saanut käsiinsä, mukaanlukien joukkojen liikehdinnät, mahdolliset Pirkanmaan petturit siviilien leirissä ja siviilikylän yleinen asenne Uudenmaan joukkoja kohtaan. Eritoten painottaen sitä, että kaupungin johtoportaaseen ei ollut missään nimessä luottamista, vaan he olivat enemmän tai vähemmän puhtaasti Pirkanmaan palkkalistoilla.

Uudenmaan upseeri lupautui maksamaan kyydin takaisin Tiirinkylään, mutta Ritarikunnan jäsenet halusivat kävellä Via Dolorosansa pitkin konfliktialueen länsireunaa ja saarnata koodilla höystettyä saarnaa kaikille, jotka olivat halukkaita sitä kuuntelemaan.

Ensimmäinen etappi matkalla oli Kalastajakylä, jossa ei ollut mitään suurempaa sillä hetkellä menossa. Täällä Ritarikunta sai nähdä Masalta ja Kalevilta ensimmäisen kerran kuvat säteilyvaaramerkillä varustetusta peräkärrystä, jota kaikki tuntuivat etsivän ja joka oli juuri löytynyt läheltä Kalastajakylää. Tästä innostuneena Ritarikunta jatkoi matkaansa kävellen ja yritti itsekin löytää peräkärryä tuloksetta.

C valtauspisteen luona Seurakunnan jäsenet törmäsivät Uudenmaan joukkoihin, jotka olivat valmistautumassa taisteluun. Heidät kuljetettiin etuvartioaseman toimesta paikalla olleen komentajan juttusille ja Ristinen pyysi lupaa saarnata joukoille ennen taistelua. Hetken emmittyään, komentaja antoi luvan ja keräsi miehiä paikalle kuuntelemaan koodisaarnaa. Viesti näytti menneen perille, sillä komentaja hoksasi ottaa muistiinpanovehkeet esille ja näytti kirjoittavan tärkeitä numeroita paperille. Saarnan päätyttyä, Seurakunta sai luvan jatkaa omalla vastuulla rintaman ohi ja kohti Pirkanmaan osapuolta.

Pirkanmaan sotilaat tuntuivat olevan niin innosta piukeana, että heille ei saarna kelvannut missään muodossa ja tiesulun tilanne oli niin kiireinen, ettei siellä saarnaa tarvitse kuunnella. Noh, tämähän oli luonnollisesti pois heidän eduistaan eikä Ritarikunnan jäsenet pistäneet asiaa pahaksi. Heti kun tiesulusta oli selvitty, Ristinen informoi Uudenmaan johtoa Pirkanmaan miesvahvuudesta tiesululla ja sen ympäristössä, mukaanlukien taisteluajoneuvot ja joukkojen asemat.

Tiirikylään palaamisen aikoihin riparilaiset Masa ja Kalevi alkoivat toimittaa tärkeää informaatiota mm. “ydinpommista”. Harmillisesti poikien yhteistyö suoraan Uudenmaan kanssa ei ollut oikein ottanut tuulta siipien alle, vaan heiltä oli aikaisemmin takavarikoitu rahat pois. Takavarikko v*tutti nuoria poikia silmiin nähtävästi ja Kalevin addiktion laadun ymmärtäen se olikin humaanisti perusteltua. Ristinen korjasi tilanteen ilmoittamalla, että Uusimaa oli jo hyötynyt poikien undercover-toiminnasta ja että Ritarikunta oli antanut heille rahaa työstä.

Kun Seurakunnan henkilöt olivat saapuneet kylään, heitä odotti paikalla muutama Pirkanmaalaisten jalkaväkiryhmä, jotka olivat valumassa C valtauspisteelle jossa parhaillaan oli taistelu menossa.

Ritarikunnan fanaattisin jäsen, Puuronen sai idean, että hän laittaa takkinsa alle itsemurhaliivit ja käy räjäyttämässä niin monta Pirkanmaalaista kuin vaan suinkin voi. Hän lähti samantien kävelemään takaisin Seurakunnan suuntaan ja loput Seurakuntalaisista jäivät hetkeksi juttelemaan muiden siviilien kanssa Pirkanmaan joukkojen läsnäolosta.

Tämän jälkeen Ristinen, Karhu ja Torsti suuntasivat kohti Seurakunnan tiloja, mutta heidät pysäytti matkalla poliisipartio ja pyysi lupaa kotietsintään sekä Seurakuntalaisten turvallisuustarkastukseen. Kylän neuvosto oli kyseisen käskyn antanut ja tämä vahvisti enemmän sitä faktaa, että kylän johtoporras oli Pirkanmaan puolella.

Seurakuntalaiset eivät pistäneet luonnollisesti pyyntöä hanttiin, vaan sallivat Seurakunnan tilojen tarkastuksen ja Seurakuntalaisten ruumiintarkastuksen. Ristinen ja Torsti jäivät ulkopuolelle tarkastettaviksi, kun Karhu lähti saattamaan poliisipäällikköä Seurakunnan sisätiloihin.

Pienimuotoista sydämentykytystä seurasi, kun Puuronen tuli ovella Karhua vastaan ja Karhu huomasi, että tällä oli takkinsa alla itsemurhaliivi ja poliisipäällikkö oli parin metrin päässä takana tulossa. Pienen kohteliaan tervehdyksen jälkeen Karhu meni sisään. Puuronen melkein törmäsi myös sisälle tulleeseen poliisipäällikköön, joka oli niin keskittynyt tulevaan kotietsintään, että hän ei noteerannut ollenkaan ohitseen kävellyttä Puurosta, joka oli kuin suoraan revästy poliisikoulun kirjojen sivuilta kohdasta “Epäilyttävän henkilön ruumiinkieli ja käyttäytyminen”.

Puuronen onneksi hidasti tarvittavan parin askeleen verran poliisipäällikköä, että Karhu ehti heittää laittoman pienen käsiaseensa ikkunasta ulos viereiseen pusikkoon ja ruumiintarkastuksessa ei tätä asetta löytynyt. Seurakunnan tiloista ei myöskään löytynyt räjähteitä tai mitään muutakaan laitonta, sillä kaikki tarvittava oli piilotettu kätköpaikalle siviilikylän lähimaastoon. Seurakunnan sisäiset säännöt vaativat, että tilat olivat aina puhtaat, jottei Ritarikunta voinut paljastua kotietsinnöissä, joita odotettiin useita, mutta saatiin vain yksi.

Kun kotietsintä oli tehty ja vihreää valoa näytetty poliisin toimesta, kylän keskeltä rupesi kuulumaan huutoa pommi-iskusta joka tappoi kokonaisen ryhmän Pirkanmaan sotilaita.

Seurakuntaan kävelleen ja kuolleen Puurosen hymy oli enemmän kuin Hangon keksi.

Kukaan ei ollut huomannut itsemurhapommittajaa eikä tapahtuman jälkeen tehdyt kyselyt tuottaneet nekään tulosta. Haudankaivaja Puuronen oli tästä lähtien virallisesti Ninja-luokan ritari!

Pastori kirjoitti lauantaipäivän 6 ensimmäiselle itsemurhapommiin kuolleelle Pirkanmaalaiselle sotilaalle muistokirjoituksen silkasta ilostaan, ja ennen kaikkea täysin ilmaiseksi, samalla kun kylään saapunut Pirkanmaalainen asemiesdelegaatio yritti selvittää kylässä mihin ihmeeseen yksi heidän ryhmistään oli hävinnyt.

Lauantain loppupäivä kului normaalissa kissa-hiiri-leikissä muiden kyläläisten kanssa ja taktiikkapalavereissa miten salamurhata tarvittaessa avainhenkilöitä petturikyläläisten seasta.

Lauantai-illan hämärtyessä Karhu huomasi muutaman Uudenmaan taistelijan kylän itäpuoleisella metsällä ja käveli suurempia huomioita herättämättä heitä morjestamaan. Paikalla oli keihäänkärki suuremmasta osastosta joka oli tulossa kylään ja luonnollisesti Ritarikunta tarjosi jälleen kerran Seurakuntansa suojelevia siipiä taistelijoiden lepopaikaksi.

Seurakunnan ollessa taas täyteen ahdettu Uudenmaan joukkoja, heidän johtajansa lähestyi Rististä ja esitti toiveen, että pystyisivätkö he tuntomerkkejä vastaan tuomaan yhden siviilin heidän juttusilleen. Tuntomerkit saatuaan, apupappi Karhu ja haudankaivaja Puuronen lähtivät etsimään kyseessä olevaa henkilöä. Henkilön identiteetti kuitenkin tuotti hieman harmaita hiuksia, sillä hän oli Tovarkovskin tunnettu toveri ja äärimmäisen epäileväinen Seurakunnan työntekijöitä kohtaan johtuen aikaisemmista kanssakäymisistä.

Kun etsitty henkilö oli paikallistettu, Puuronen yritti ensin jutella hänen kanssaan, mutta hän vain pakeni hermostuneesti Tovarkovskin läheisyyteen epäillen todennäköisesti salamurhaa tai jotain muuta yhtä pahaenteistä. Pienen säntäilyn päätteeksi, Karhu pääsi keskusteluetäisyydelle hänen kanssaan ja tarjosi hänelle 45 Suomen Euroa, jos hän tulisi kiireellisen asian vuoksi keskustelemaan pastori Ristisen kanssa ja kyseinen asia olisi äärimmäisen tärkeä. Vaikka hän silminnähden ei luottanut yhtään Karhun puheisiin, ahneus pääsi voitolle ja tämä suostui tulemaan mukaan, jos Karhu ja Puuronen jäisivät kauas Seurakunnan rakennuksesta, kun hän itse menisi juttelemaan henkilökohtaisesti Ristisen kanssa.

Ristinen odotteli Seurakunnan avonaisella ovella rauhallisin elkein ja kun tarvittu henkilö oli tullut kättelyetäisyydelle Ristisestä, pastori astui syrjään ja Seurakunnan pimeydestä ilmestyivät Uudenmaan hihanauhaa kantavat kädet ja kiskaisivat miehen sisälle. Tämän jälkeen Uudenmaan pieni ryhmä katosi Seurakunnasta mukanaan etsitty henkilö, mutta keihäänkärjen loppuosa saapui kylään ja asettautui asemiin ympäri Seurakuntaa ja sen sisätiloihin. Hetkeä myöhemmin, etsitty henkilö vaappui metsästä ja hänen kertomansa mukaan, oli juonut niin paljon pontikkaa, ettei ollut muistikuvaa mitä oli aikaisemmin tapahtunut tai missä oli ollut.

Juuri kun suurin jännitys tuntui olevan ohi, Pirkanmaan joukkoja rupesi valumaan tukikohdastaan siviilikylään useamman ajoneuvon voimin ja tämän vuoksi kylässä puhkesi suuri tulitaistelu kummankin osapuolen välillä. Siviilit yrittivät pitää nahkansa turvassa keskellä taistelua ja “Siviili, ei saa ampua!” huuto oli enemmän kuin tuttu ääni melskeen keskellä.

Taistelun kaaos ja yön pimeys antoi Ritarikunnan jäsenille tilaisuuden iskeä Pirkanmaan kimppuun keskellä kylää.

Oman kappaleensa ansaitseva Seurakunnan haudankaivaja Puuronen taisi olla koko kylän vaarallisin mies Pirkanmaan kannalta katsottuna.

Hän viimeisteli ns. “Murhakakun” verenpunaisen kermavaahdon pursottamisen veitsellään ja itsemurhaiskuillaan yön aikana.

Yön pimeys mahdollisti haudankaivajalle 7 sotilaan selkäänpuukotuksen, sekä loppukaneettina pommi-isku joka tuhosi paikalle saapuneen ja sotilaita keräävän Pirkanmaan kuljetusajoneuvon, sekä heidän viisi sotilastaan jotka olivat keräytyneet ajoneuvon viereen noustakseen kyytiin.

Paikalle vahingossa eksynyt Ristinen haavoittui myös iskussa, mutta ei kuolettavasti eikä Ristinen tuntenut yhtään kaunaa asian vuoksi.

Yö oli tässä vaiheessa jo niin pitkällä, että Ritarikunnan jäsenet päättivät lyödä hanskat tiskiin kovan työpäivän päätteeksi ja painuivat pehkuihin.


SUNNUNTAI

Pyhäpäivänä, eli Sunnuntaina, Seurakunnan jäsenet olivat nauttimassa rukousaamiaista kun yhtäkkiä Seurakuntarakennuksen vierestä rupesi kuulumaan oksien pauketta ja muuta rytinää. Apupastori kurkkasi ikkunasta nopeasti ulos ja näki Pirkanmaalaisten tarpovan surkeana vieressä olleen pusikon läpi. Karhun ensimmäinen ajatus oli, että pitäisi ruveta kahvinkeittoon ja tarjota sotilaille perinteistä lepopaikkaa jos he olisivat olleet sellaisen tarpeessa, mutta ei!

Ristinen käveli rauhallisena ulos sotilaita vastaan tervehtimään heitä, kun samaan aikaan

muiden aamiainen katkesi Seurakunnan sivuoven lentäessä auki ja kaksi käsikranaattia pyöri lattialla “Kranaatti!” huudon saattelemana. Ruohonleikkaaja Torsti ehti hypätä ulos ikkunasta juuri ennen kuin kranaatit räjähtivät.

Jos Pirkanmaalaisilla olisi ollut yhtään pelisilmää, tällainen “Gung Ho” asenne olisi hylätty heti kättelyssä ja hoidettu tehtävä tyylillä, mutta jokainen taaplaa tavallaan ja sitä niittää mitä kylvää.

Ristinen ei ollut pukeutunut millään tavalla pastorimaisesti vaan hänellä oli vielä “pyjamat” yllään, eli tunnistaminen ulkoasun perusteella ei millään lailla ollut mahdollista.

Herran huoneeseen aseistautuneina hyökänneet Pirkanmaan sotilaat luulivat apupastori Karhua Ristiseksi tämän “pappismaisen” olemuksensa puolesta, liekkö miehekäs play-off parta antanut moisen auktoritäärisen vaikutelman, että nyt on kyseessä Seurakunnan johtohahmo.

Karhu ja Puuronen raahattiin väkivalloin ulos metsään haavoittuneina eikä heille annettu mahdollisuutta pukea edes sopivia vaatteita päälleen, kuten pitkät housut ja metsään sopivat kengät.

Metsässä heitä osoitettiin aseilla ja tivattiin “Kuka on Bob?!?”, mutta koska kyseessä oli täydellisen väärät henkilöt vastaamaan asiasta, vastauksena tuli ihmettelevää katsetta ja “Hä? Kuka?”

Kun apupappi ja haudankaivaja olivat kuoleman kielissä kranaatti-iskun myötä, ilmestyivät Azuran seuraajat paikalle ja viilsivät heiltä kurkut auki höpöttäessään samalla jotain kerettiläistä huuhaata. Ilmeisesti Bob oli myös yksi Azuran seuraajista ja Pirkanmaan valmiiksi heikentämä Seurakunta oli vihdoinkin haavoittuvainen ja heidän löysä moraalinsa salli lyödä lyötyä.

Sillä välin pihalla ollut Ristinen oli komennettu kadulla maahan, sillä hän oli alkanut lauleskella kovin herjaavia lauluja Pirkanmaan joukoista. Laulaminen jatkui maassa siihen asti, kunnes pastori huomasi olevansa täysin ilman sotilaiden huomiota. Kyläläiset taivastelivat ääneen, että pastori makaa keskellä katua, mutta onnekkaasti Pirkanmaan sotilaat olivat myös kuuroja.

Pastori nousi ylös ja kaivoi piilosta esiin kaksi kranaattia, joilla hän ensin haavoitti Pirkanmaalaista sotilasta Seurakunnan takapihan nurkalla ja sitten tarkoitus oli tappaa myös itsensä, sillä hän ei alistuisi viime kesän kansanmurhaa tukevien tyrannien kuulusteltavaksi. Hän säntäsi takaisin kadulle mielipuolisesti hymyillen kranaatti kädessään kuullen yhtäkkiä poliisin komennon tiputtaa kranaatti maahan. Ristinen kuitenkin veti sokasta, johon poliisi vastasi ampumalla hänen suolistoonsa ikäviä reikiä. Kranaatti putosi hänen käsistään ja Ristinen menetti vihdoin henkensä ensimmäisen ja viimeisen kerran, oman Seurakuntansa ristin edessä. Oli tullut pastorinkin tilinpäätöksen aika.

Antikliimaksina koko fiaskolle, Seurakunnan kesätyöntekijä ja ruohonleikkaaja Torsti ammuttiin kyläpoliisin toimesta kun hän yritti paeta paikalta. Näemmä pakenevien epäiltyjen ampuminen on helpompaa kuin tutkia mahdollista rikosta.

Jälkiviisaat voivat miettiä yhdessä, että olisiko asialle saatu parempi lopputulos jos se olisi hoidettu sivistyneesti kahvikupposen ääressä ja hyvässä hengessä. Ei hyvää omelettiakaan saada tehtyä rikkomalla kanamuna lekalla.

Konfliktin jälkimainingeissa kylään saapui sopivasti Ristisen kadonnut Egyptiläinen koptikristitty pakolaisveli, Abu Al-Ristinen etsimään Suomalaista sukulaistaan. Saatuaan tiedon veljensä kuolemasta kahdelta resurrect taikaa käyttäneeltä Seurakunnan jäseneltä, Karhulta ja Torstilta, hän päätti liittyä Ritarikuntaan apupapin pyynnöstä sillä ehdolla, että silkkihansikkaat riisutaan ja otteet kovenevat äärimmäiseksi. Tämä sopi kaikille ja Abu sai uuden jäsenyyden myötä kaikki edesmenneen pastori Ristisen aseet ja varusteet.

Koska resurrect taika ei onnistunut haudankaivaja Puurosen kohdalla, hänen tilalleen otettiin geneerinen itsemurhapommittaja hoitamaan paukkupeten virkaa ja hän hoiti hommansa täydellisesti.

Uudelleen syntynyt apupappi Karhu käveli edellisen rähinän jälkeen hetken mielijohteesta Blue Oyster baarin edustalle kyselemään aamun kuulumisia naapureiltaan ja ei ollut uskoa silmiään kun huomasi kylän nuotiopaikalla jotain uskomatonta.

Uusimaa oli antanut Ritarikunnalle lauantain tapaamisen yhteydessä tehtäväksi etsiä kriittisen tärkeä bensiiniletku ja kuin Herran siunauksesta, maailman epäonnisin Pirkanmaalainen taistelijapari seisoskeli samainen bensiiniletku olkapäällään nuotion vieressä ja kyytiä tukikohtaansa odotellen.

Tilaisuus tekee yleensä varkaan, mutta tässä tapauksessa varkaaseen yhdistyy myös tilaisuus salamurhata.

Karhu huomasi myös lähistöllä pyörineet skootteriveljekset ja punoi nopeasti suunnitelman bensiiniletkun kaappaamiseksi. Hän käveli Masan luokse, käski tämän kasuaalisti käynnistää skootteri ja käydä pyörähtämässä pikku lenkki kadun päässä ja ajaa takaisin sotilaiden viereen.

Kun skootteri kaasutteli kylän raitin päähän, skootteriveljesten Kalevi hivuttautui toisen sotilaan viereen samalla kun Karhu kaappasi nuotiolta keksin kouraansa ja päivitteli kovalla äänellä kuinka hyvältä ne maistuikaan.

Kun skootteri pelmahti paikalle, kaksi puukkoa sujahti esiin ja etsi kohteekseen sotilaat. “Puukkotappo” kuiskauksen saattelemana Karhu nappasi nopeasti bensiiniletkun käsiinsä ja paiskasi sen Masalle joka kaasutteli jo kohti Uudenmaan tukikohtaa ennen kuin ensimmäinen “Kylässä on sattunut puukotus!” huuto kaikui taivaalle.

Poliisi säntäsi heti huudon kuultuaan paikalle, mutta Karhu käveli rauhallisesti pois tapahtumapaikalta ja kaikki poliisin huomio kiinnittyi skootteriveljesten jalkaisin paenneeseen Kaleviin jonka juoksuaskel oli selvästi syyllistävämpi.

Pelin viimemetreillä Ritarikunnan geneerinen itsemurhapommittajahahmo sai kätösiinsä pelinjohdolta vielä viimeisen paukun jolla hän lähetti autuaammille taistelumaille lähimmältä taistelualueelta kaksi Pirkanmaan sotilasta ja KK-ajoneuvon.

Kyläjuoppo ja pelin ainoa neutraali siviili Erkki ansaitsee oman kappaleensa Ritarikunnan näkökulmasta, sillä hänen kohdalla epäonnistuminen oli kitkerin pala. Sunnuntain ensimmäisten tuntien yölliset keskustelut Seurakunnan naapurin landepaukkujen kanssa kiteytyivät siihen johtopäätökseen, että Erkki on Pirkanmaan kätyri ja hänet voidaan eliminoida. Tähän veritekoon ryhtyi Abu ja apupappi Karhu. Abu käveli muina miehinä Blue Oysterin edustalla seisoskelleen landepaukkutyöharjoittelija Moona Martintuvan taakse pitäen häntä ihmiskilpenä poliiseja vastaan ja ampui Erkkiä kohti Moonan kainalon alta. Hämmingin lisäämiseksi myös satunnaisen sivullisen olisi otettava osuma ja se sattui olemaan ulkomainen rikollinen Arno Poddikti.

Abu säntäsi laukausten jälkeen välittömästi baarin taakana olevaan pusikkoon ja heitti kranaatin tielle harhautukseksi. Erkki juoksi hämminkiä piiloon baariin sisälle ja Karhulla oli täysin sama taktiikka. “Hyvä jumala, täällähän ammutaan! Nyt pitää päästä piiloon!” Karhu huusi ja juoksi kohti johon näki Erkin menneen. Erkki seisoi sisällä vain parin askeleen päästä ovelta kun Karhu pelmahti sisään, veti puukon esiin, pyyhkäisi sillä kohti Erkin suolistoa ja lausui kylmäävät sanat: “Kuole keltaisten petturi!” Viattomuus kuoli tuona hetkenä Tiirikylässä.

Seurakunta oli valmistautunut Erkin kuolemaan etukäteen ja hänen hautajaismusiikiksi oli valittu SIA - Chandelier. Yksiäkään hautajaisia ei kuitenkaan koskaan ehditty järjestää ja ovathan ne sellaista rahan tuhlausta muutenkin, kun respauskin maksoi rahaa! Erkki olisi ansainnut arvoisensa hautajaiset.

Verityön jälkeen Karhu suunnisti suoraan baarin takaovelle ja suoraan ulos, missä häntä odottelikin jo yksi poliisi ase ampumavalmiina. Jälleen kerran perinteinen “Minä vain juoksen karkuun tätä väkivaltaa” meriselitys pelasti tilanteen ja Karhu pääsi pakenemaan syyllisyyden viitta niskassaan.

Erikoisen lisän Ritarikunnan vääjäämättömään alasajautumiseen toi kylän poliisi, joka melko rauhallisin ottein pidätti Abun kylän keskellä aggrigaattorin pauhun äärellä edellisestä puukkoattentaatista johtuen. Poliisit käskivät Abun maahan polvilleen ja luovuttamaan aseensa. Toinen poliiseista veti omituisesti puukon esille pistoolin lisäksi. Sitten hän syöksyi paikalle sattuneen Karhun ja pidätetyn Abun kimppuun viiltäen heidän niskaansa kuolettavasti ja ampui myös omaa poliisikolleegansa viiltäen varmistukseksi hänet pysyvästi kuolleeksi. Karhu oli havainnut asetelmassa jotain poikkeuksellista, mutta poliisi toimi hyvin nopeasti ja verenmakuun jo tottunut apupappi ei päässytkään puukottamaan poliisia, vaan kuoli itsekin.

Myöhemmin Seurakunnan tiloihin asennettu itsetuhomekanismin käynnistämä räjähdys lennätti massiivisella voimallaan lastulevyisen “Seurakunta” -kyltin ja ikkunalle asennetun koivuristin maahan.

Seurakunnan kesätyöläinen säästeli “ruohonleikkauksensa” ihan pelin loppuhetkiin asti, kunnes hänet pakotettiin ottamaan Karhun lainaama leikkuri esille ja leikkaamaan edes jokunen satunnainen ruoho kylässä. Hän oli ensimmäistä kertaa mukana airsoft pelissä ja larppaamassa.

Valitettavan trimmauksen kohteeksi joutuivat kaksi selviytynyttä maanviljelijää jotka tosin olivat pelin jälkeisten keskustelujen mukaan olleet menossa tappamaan kaikki otolliset siviilit keskusraitilta. Karmaa vai ei, jokainen saa itse päättää.

Mitä Ritarikunta jätti tekemättä?

Lähimetsän miinoitus olisi ollut mahdollinen, sillä Ritarikunnalla oli hallussa 10 kpl itsetehtyä ansalankaan ja ääneen perustuvaa miinaa ja asiaankuuluvat varoituskyltit. Jälkikäteen ajateltuna sillä olisi kuitenkin voinut olla negatiivinen vaikutus Seurakunnan maineeseen, elleivät he olisi ottaneet miinakentän “purkamista” nimellisesti tehtäväkseen. Myös liittolaisia olisi pitänyt ohjeistaa paljon tarkemmin oikealla reitillä pysymisen tärkeydestä, kun he saapuisivat metsästä. Miinoitus on aina problemaattinen aihe.

Myöskään aamu/päivä/iltahartauksia ei pidetty kylässä, kuten ei hautajaisiakaan. Kaikkiin oli kyllä vamistelut tehty, mutta Ristisen esittäjän suhteellinen ensikertalaisuus larppauksessa oli myös vähän hillitsemässä tätä. Jos kylässä olisi haluttu pitää häät, niin siihenkin valmiudet olisivat löytyneet.

Haudankaivajakaan ei päässyt tekemään ristejä asiakkaille, vaikka nauloja oli mukana. Ne pelijohdon lupaamat laudat olivat hävinneet jonnekin. Varmaan tekivät niistäkin jotain paheellista - kylän rosvot.

Loppusanat

Tämä oli Ristisen, Karhun ja kesätyöntekijä ruohonleikkaaja Torstin esittäjille käytännöllisesti katsottuna ensimmäinen larppi ikinä. Mahtava kokemus ja suuri kiitos koko Seurakunnan puolesta, Aamen!