Pelien järjestämis -sekä osallistumisohje

Siirry alas

Pelien järjestämis -sekä osallistumisohje

Viesti kirjoittaja Nobson lähetetty Ma Helmi 22, 2016 7:08 am

Pelien järjestäjänä on ensisijaisesti hallituksen jäsenet, jonka jälkeen yhdistyksen jäsenet. Mikäli haluatte erikoisempaa peliä, voitte pyytää hallituksen jäseniltä apua esimerkiksi järjestelyissä ja kustannuksissa. Pelin järjestäjänä olet vastuussa siitä, että tulet ajoissa paikalle, mielellään ensinmäisenä. Et voi tehdä pelejä, jos tulet tunnin myöhässä. Pelinjärjestäjä on vastuussa siitä, että kaikki löytävät pelipaikalle.

Sääntöjä ja ohjeita pelien järjestäjille:

  1. CQB-pelit saa järjestää vain, mikäli paikalla on hallituksen jäsen.
  2. Pelin järjestäjä on vastuussa pelissä käytettävistä tavaroista, ja siitä että ne ovat pelien jälkeen varastoitu lukkojen takana. (Mm. kilvet, työkalut yms)
  3. Pelien järjestäjä on vastuussa siitä, että uudet pelaajat tietävät säännöt.
  4. Pelien järjestäjä on se, joka päättää mitä pelataan. Pelien järjestäjää kuunnellaan.
  5. Sitoudut olemaan pelit loppuun. Mikäli joudut poistumaan kuitenkin kesken pelien, määrität vastuu henkilön pelien loppuajaksi.


Sääntöjä ja ohjeita pelaajille:

  1. Mikäli pelit alkavat esim. klo 11:00, saavut paikalle hyvissä ajoin. Esim. 10:40, jolloin kerkeät ladata lippaat rauhassa, ja osallistua peleihin.
  2. Kuuntelet ohjeet hiljaa. Kukaan ei halua pitää kohta pelejä, jos kaikki huutavat pelinjärjestäjän päälle.
  3. Voit ehdottaa peli ideoitasi pelinjärjestäjälle, mutta kaikkea haluaamasi ei välttämättä aina voi toteuttaa.
  4. Pelien jälkeen, autat pelinjärjestäjää siivoamaan pelialueen, ja sulkemaan mm. ovet ja ikkunat.
  5. Ilmoitat hyvissä ajoin, jos tarvitset lainaan esim. maskia, asetta tai akkua.
  6. OSTAT OMAN HIHANAUHAN. Näitä jos lainaillaan, niin ne aina häviää. Ei ole kenestäkään kivaa.
  7. Ilmoitat mikäli tarvitset asetta lainaan, jos olet ensikertalainen, yhdistys voi lainata sinulle veloituksetta tarvittavat pelivälineet!
  8. Ilmottaudut aina ajoissa peleihin! Monesti pelit on peruttu sen takia, että ilmottautumiset tulevat niin myöhään! Mikäli sinulle tulee esteitä, voit aina perua osallistumisesi!


Pelinjärjestäjän vastuulla on, että pelit alkavat ajoissa. Pelaajien vastuulla on se, että tulette ajoissa. Mikäli ilmoituksessa lukee, että "pelit alkavat klo 11:00", tarkoittaa se sitä, että olet paikalla klo 11:00, sinulla on suojalasit päässä,lippaat ladattuna ja valmiina pelaamaan.

Tässä esimerkki pelien järjestämiseen, alempana sitten sama tyhjillä kentillä, jonka voi vapaasti copypaste kun järjestätte pelin.

Otsikkoesimerkki: CQB pelit amiskalla 27.2 Lauantaina

Pelipaikan kutsumanimi: Amiska CQB
Pelien alkamiskohta: 27.2.2016 Lauantai
Pelipaikan osoite: Pienijärventie 12
Pelinjärjestän puhelinnumero: 0440123123
Pelit järjestetään mikäli pelaajia vähintään: 8
Viritysrajat:1 Joule
Pelimaksu: 3€ /Jäsenille ja ensikertalaisille ilmainen.
Pakkasraja: -15c

Muuta:
Pelien jälkeen grillaus mahdollisuus. (tai tähän voi kirjoittaa esimerkiksi pelin juonta, mikäli jotain erikoisempaa peliä)

Peliin ilmottautuneet:



Ja tämän voi kopioida siten, että voi ite täyttää nuo kohdat uusiksi:



HUOM! Mikäli olet alle 18-vuotias, täytyy sinun tuoda meille vastuuvapautus todistus vanhemmilta tai huoltajalta. Kun olet kerran tuonut lapun, ei sitä tarvitse tuoda enää toista kertaa, vaan säilytämme laput arkistoissamme. Tarkemmat säännöt löytyvät klikkaamallatätä ja tätä!Peleihin ei saa osallistua, mikäli sääntöjä ei ole luettu läpi. Kenenkään ei kuitenkaan tarvitse peleihin osallistumista pelätä, vaan kaikki ovat tervetulleita!


[You must be registered and logged in to see this link.]


Viimeinen muokkaaja, Nobson pvm Ma Toukokuu 30, 2016 4:44 am, muokattu 7 kertaa
avatar
Nobson
Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Viestien lukumäärä : 1490
Ikä : 25
Registration date : 02.11.2007

Näytä käyttäjän tiedot http://iisalmiairsoft.forumotion.com/

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Pelien järjestämis -sekä osallistumisohje

Viesti kirjoittaja Nobson lähetetty Ma Helmi 22, 2016 7:30 am

Ideoita ja ajatuksia voi kertoa, tätä voi kehittää ja muokata.
avatar
Nobson
Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Viestien lukumäärä : 1490
Ikä : 25
Registration date : 02.11.2007

Näytä käyttäjän tiedot http://iisalmiairsoft.forumotion.com/

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Pelien järjestämis -sekä osallistumisohje

Viesti kirjoittaja Nobson lähetetty Ma Toukokuu 23, 2016 9:31 am

Ja tämän voi kopioida siten, että voi ite täyttää nuo kohdat uusiksi:




Pelipaikan kutsumanimi:
Pelien alkamiskohta:12.00 ja paikalle klo 11.30!
Pelipaikan osoite:
Pelinjärjestän puhelinnumero:
Pelit järjestetään mikäli pelaajia vähintään:10
Viritysrajat:Sarja 1.6j tulituki 2j Semi 2.25j ja jousiviriteiset tarkkarit 3j
Pelimaksu:0€

Muuta:pelataan kelloilla ja pommilla peliä.

Peliin ilmottautuneet


  1.  Tähän oma nimesi, ja enter



HUOM! Mikäli olet alle 18-vuotias, täytyy sinun tuoda meille vastuuvapautus todistus vanhemmilta tai huoltajalta. Kun olet kerran tuonut lapun, ei sitä tarvitse tuoda enää toista kertaa, vaan säilytämme laput arkistoissamme. Tarkemmat säännöt löytyvät klikkaamalla [You must be registered and logged in to see this link.] ja [You must be registered and logged in to see this link.] Peleihin ei saa osallistua, mikäli sääntöjä ei ole luettu läpi. Kenenkään ei kuitenkaan tarvitse peleihin osallistumista pelätä, vaan kaikki ovat tervetulleita! Pelipaikalle tullessa aseet pitää olla kokonaan piilossa, mieluiten ase laukussa -tai pussissa. Aseita ei saa koskaan kuljettaa yleisillä alueilla näkyvillä.
avatar
Nobson
Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Viestien lukumäärä : 1490
Ikä : 25
Registration date : 02.11.2007

Näytä käyttäjän tiedot http://iisalmiairsoft.forumotion.com/

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Pelien järjestämis -sekä osallistumisohje

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa